Lapin sotilassoittokunta
Uusi kirkko
Reformaation reitit
1500-luvun reformaatio, eli uskonpuhdistus, antoi erityisen arvon musiikille kristillisessä viitekehyksessä. Reformaation keskeinen hahmo Martti Luther koki musiikin olevan Jumalan lahja, jonka hän otti käyttöön kaikessa runsaudessaan jumalanpalveluksessa. Tämä päätös synnytti rikkaan kansankielisen virsilauluperinteen, antaen samalla vahvan sysäyksen kirkko-, taide- ja konserttimusiikin kehitykselle. Länsimainen taidemusiikki on kulkenut reformaation luomia reittejä pitkin nykyaikaan saakka.
Martti Luther ja Johann Sebastian Bach - siinä rautainen reformaation musiikillinen kaksikko. Luther tunnetaan paremmin teologina, mutta hän oli myös viimeisen päälle musiikkimiehiä. Luther sävelsi paljon virsiä ja muuta hengellistä musiikkia rauhalliseen koraalityyliin. Myös paljon tunnettuja koraaleja säveltäneen Bachin toinen ehdoton leipälaji oli polyfonia. Konsertissa kuullaan musiikkia sekä näiltä mestareilta, että myöhempien aikojen protestanttisilta säveltäjiltä. Tämä antaa kuulijalle mielenkiintoisen mahdollisuuden tutkiskella mm. Jean Sibeliuksen ja Uuno Klamin sävellysten suhdetta Lutherin ja Bachin musiikilliseen perintöön.
Tunnelmallisen konsertin solistina laulaa Lapin sotilassoittokunnan kapellimestari, tenori Ilkka Aunu. Sovituksista sekä musiikin johdosta vastaa Lapin sotilassoittokunnan multi-instrumentalisti Samppa Leino. Konsertti toimii samalla Leinon orkesterinjohdon B-tutkintona Tampereen ammattikorkeakouluun.
-
Aikuisille
-
Musiikki
Linkki avautuu uudessa välilehdessä